Suomessa on viime päivinä keskusteltu siitä, miten oikeussaleissa käyttäydytään.
Oikeus puolustautua on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeinen periaate. Puolustuksen tehtävänä on kyseenalaistaa syyttäjän esittämä näyttö, arvioida asianomistajan kertomuksen luotettavuutta ja tuoda esiin syytetyn kannalta merkitykselliset seikat. Tuomarin tehtävänä puolestaan on johtaa oikeudenkäyntiä ja huolehtia siitä, että todistelu tapahtuu asianmukaisesti.
Olen työssäni oikeuspsykologina ja psykoterapeuttina kohdannut jo vuosien ajan ihmisiä, joille oikeudenkäynnissä esiintyminen on ollut psyykkisesti erittäin kuormittavaa juuri siellä koetun epäasiallisen kohtelun takia. Riita-asiassa ehkä räikein esimerkki on ollut vastapuolen luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, joka oli näyttänyt asiakkaalleni keskisormea kesken istunnon. Hyvin usein olen kuullut tilanteista, joissa lääkärin toteama psyykkinen oireilu ja sen yhteys rikokseen on pyritty kääntämään asianomistajaa vastaan viittaamalla esimerkiksi vuosia aikaisempiin mielenterveyden haasteisiin. On myös ollut tapauksia, joissa rikoksen on väitetty olevan asianomistajan mielikuvituksen tuotetta, vaikka tapahtumasta on ollut videotallenne. Tavallista on, että kysymysten ja puheenvuorojen sävy on ollut vähättelevä, ivallinen tai syyllistävä. Samanlaista viestiä tällaisista oikeussalin tapahtumista ovat minulle välittäneet asianajajat ja tuomarit.
Tilanne on hämmentävä, koska Suomessa rikoksen uhrin sensitiivisen kohtaamisen merkitys on tunnistettu jo vuosia sitten. Erityisesti Raiskauskriisikeskus Tukinainen on tehnyt merkittävää kehittämistyötä kouluttamalla tuomareita, syyttäjiä ja oikeudenkäyntiavustajia rikosten uhrien kohtaamiseen Senja-projektissa jo vuosina 2009–2013. Heinäkuussa 2026 julkaistu uhripoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2026–2030 jatkaa tätä koulutus- ja kehitystyötä. Pidän tärkeänä, että oikeusalan ammattilaisten koulutusta toteuttavat myös kliinisen työn asiantuntijat, joilla on käytännön kokemusta rikosuhrien kohtaamisesta ja traumatisoitumisen vaikutuksista.
Koulutustyötä on siis tehty, ja se on ollut tärkeää. Seuraava kysymys on, miten osaaminen varmistetaan käytännön oikeudenkäynneissä ja mitä todella tapahtuu silloin, kun asianomistajaa kohdellaan epäasiallisesti.
Tuomarilla on käsittääkseni käytössään ainakin seuraavat keinot:
Kysymyksen keskeyttäminen tai kieltäminen.
Jos kysymys on asian kannalta merkityksetön, tarpeettoman loukkaava tai muuten epäasiallinen, tuomari voi puuttua siihen viivyttelemättä.
Kysymyksen uudelleenmuotoilun edellyttäminen.
Asian selvittämisen kannalta tarpeellinen kysymys voidaan pyytää esittämään ilman henkilöön käyvää tai nöyryyttävää ilmaisutapaa.
Tämä ei tarkoita, että tuomarin pitäisi suojella asianomistajaa kaikilta vaikeilta kysymyksiltä. Hänen tehtävänsä on huolehtia siitä, että kysymykset palvelevat asian selvittämistä ja että oikeudenkäynti pysyy asiallisena.
Tiedossani ei ole, ovatko räikeimmät ja vakavimmat tapaukset käytännössä koskaan johtaneet seuraamuksiin. Suomen laissa säädetään, että tuomioistuimen tulee evätä asiaan kuulumattomat, eksyttävät tai muuten sopimattomat kysymykset. Tuomioistuimella on myös mahdollisuus puuttua avustajan toimintaan tätä laajemmin. Jos oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja osoittautuu epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka jos hänet havaitaan toimeensa muutoin sopimattomaksi, saa tuomioistuin kieltää häntä esiintymästä kyseisessä asiassa. Tuomioistuin voi myös, jos siihen on syytä, kieltää häneltä oikeuden toimia siinä tuomioistuimessa oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana enintään kolmen vuoden ajaksi. Tuomioistuimen on ilmoitettava päätöksestä asianajajia, julkisia oikeusavustajia ja luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia valvovalle valvontalautakunnalle. Lisäksi tuomioistuin voi ilmoittaa valvontalautakunnalle myös muusta avustajan velvollisuuksien vastaisesta menettelystä. Ilmoittaminen ei edellytä esiintymiskiellon määräämistä.
Valvontalautakunta voi puolestaan määrätä ammatillisen menettelyn rikkomisesta kurinpidollisen seuraamuksen. Käytettävissä ovat huomautus, varoitus, seuraamusmaksu ja vakavimmissa tapauksissa luvan peruuttaminen.
Ongelma ei ratkea pelkällä koulutuksella. Tarvitaan selkeät toimintamallit, matalampi puuttumiskynnys epäasialliseen menettelyyn ja uskottavat seuraukset silloin, kun ammatillisia velvollisuuksia rikotaan. Tuomioistuimen mahdollisuus saattaa epäasiallinen menettely valvontalautakunnan arvioitavaksi ei saa jäädä vain lainsäädännössä olevaksi mahdollisuudeksi.
Oikeudenkäynnin tarkoituksena on selvittää, mitä tapahtui. Tämän tavoitteen pitäisi ohjata myös sitä, miten oikeudenkäynnissä ihmisiä kohdellaan.